”Ei se mitään – sinä pieni, ihana ihminen”
…” Elämässä on niin vähän lohtua ja vielä vähemmän lohduttajia. On lopulta vain harvoja, jotka ihminen päästää niin lähelle, että voi hetkeksi laskea taakkansa, paljastaa heikkoutensa, sanoa ettei juuri tänään oikein jaksaisi todellisuuden painoa. On niin vähän niitä jotka silloin ottavat syliin, sanovat ei se mitään, odotellaan hetki, kyllä se siitä, sinä ihana, sinä rakas.” (Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma)
Me toivomme lohdullisia kohtaamisia. Rakkautta, jonka perään ei tarvitse haikailla, jota ei tarvitse erikseen pyydellä. Me toivomme rakkautta, jonka varaan voimme itsemme iltaisin laskea. Rakkaus on suurin lahja, minkä ihminen voi toiselle antaa. Rakastaminen vaatii rohkeutta, uskallusta päästää toinen lähelle, paljastaa itsensä ja antaa se kaikista kallein. Rakkaus kasvaa kiitollisena ja reilusti tuhlailtuna. Rakkaus antaa rohkeutta kasvaa ja kukoistaa. Se antaa luvan iloita ja ylpeillä itsestään, sen turvissa ei tarvitse kutistaa itseään tai pienentää oloaan.
Erityisluokanopettaja Kaisa Vuorinen pohti viime viikolla HS:n haastattelussa suomalaisten itsetuntoa, omien vahvuuksien ja oman arvonsa näkemistä. Hän kertoo kohtaavansa työssään niin opettajana kuin luennoitsijana ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleet, missä he ovat hyviä. Ihmisiä, joita kukaan ei ole kehunut. Ihmisiä, joita on kasvatettu siihen, ettei itsestään saa tehdä numeroa. Vuorisen mielestä tällaiselle on tultava loppu. Hän kertoo näkevänsä opettajantyössään, miten suuri positiivinen vaikutus kehuilla ja kannustuksella on lapsiin. Hänestä lasten käytökseen puututaan liian usein vain, kun asiat eivät toimi. Lapset pitäisi napata kiinni hyvänteossa. ”Mitä jos tekisimme numeron siitä, kun asiat sujuvat?” Eivätkä kehuja kaipaa vain lapset vaan myös me aikuiset. Vuorinen kertoo omasta lapsuudestaan; ”Kun olin lapsi, minua olisi auttanut, jos näistä asioista, itsetunnosta ja vahvuuksista, olisi puhuttu koulussa. Käytin hirveästi aikaa sen miettimiseen, mitä muut minusta ajattelevat.”
Me todellakin mietimme paljon, mitä muut meistä ajattelevat ja se on ihmissuhdetaitokouluttaja Karla Niemisen mukaan suuri harmi, sillä silloin unohdamme olla mukavia muille. Nieminen kehottaakin muuttamaan tätä näkökulmaa sanoen: älä mieti, mitä muut sinusta ajattelevat, vaan mieti, miten saisit muiden olon tuntumaan mukavalta. Nieminen sanoo, että suomalaisten perisynti on ajatella, että negatiivisuus on rehellisyyttä eikä kohteliaisuus voi olla aitoa. Tämä on suuri menetys ja suru meille kaikille, me nimittäin kasvamme ja kukoistamme toistemme valossa, toistemme ilossa ja rakkaudessa – siinä kaikessa hyvässä, mitä vain me voimme toisillemme antaa.
Finlandia-voittaja Jukka Viikilä tiivistää romaaninsa ”Akvarelleja Engelin kaupungista” sanomaa: ”Kirjan teemoja ovat rakkaus ja elämän rajallisuus – kyse on elämän lyhyydestä suhteessa rakastamiseen. Kuinka tärkeätä onkaan käyttää mahdollisuutensa rakastaa!” Kuinka tärkeätä onkaan käyttää jokainen vastaan tullut mahdollisuus rakkauteen. Liian usein me jäämme yksin; emme osaa tai uskalla kääntyä toistemme puoleen – emme edes sillä heikolla hetkellä. Välillä vastaan tulee pimeitä ja synkkiä hetkiä. Niiden varassa on vaikea hengittää. Me emme onneksi paljon tarvitse, pienen hetken ja kohtaamisen toistemme kanssa. Me tarvitsemme lupauksen rakkaudesta, joka pysyy ja kestää sen epätäydellisenkin.”Ei se mitään, mennään näillä, näin on ihan hyvä.”
Lähteet: Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma, Karla Nieminen: Olet hyvä tyyppi, Helsingin Sanomien ja Anna-lehden haastattelut
