”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan…”
Mies sanoo virnistäen vaimolleen: ”Ei tästä tule mitään, jos et opi lukemaan ajatuksiani.” Tähän vitsiin sisältyy osa totuuttakin, me nimittäin pohjimmiltamme aina kaipaamme ja joskus jopa vaadimme itsellemme täydellistä ymmärrystä. Me toivomme läheisiltämme juuri ne oikeat lohduttavat sanat ja itsellemme parhaiten sopivan suhtautumisen, mutta totuus on ettemme niitä aina saa, mutta ei saa kyllä se toinenkaan. Me emme vain aina osaa, me emme näe, emmekä varsinkaan ymmärrä toistemme sielunmaisemia – me emme pysty lukemaan toistemme syvimpiä ajatuksia, toiveita tai tarpeita. Zacharias Topeliuksen sanat johdattavat meidät tässä suuren viisauden äärelle: ”Etsi toisessa samoja lieventäviä seikkoja kuin löydät itsestäsi.”
Me voimme soimata ja syyttää itseämme teoistamme, sanoistamme tai sanomatta jättämisistämme, mutta usein onneksi tunnistamme ja ymmärrämme omat vaikuttimemme; menneet elämänkokemukset ja haavat, jotka heijastelevat toimintamme taustalla. Me ymmärrämme elämässämme vaikuttavat voimat; omat pelkomme, surumme ja pettymyksemme –vaillejäämisemme. Salaisuus sopuisaan yhteiselämään voisi todellakin olla siinä, että ymmärrämme ja tiedostamme, etsimme tämän kaiken myös toistemme kohdalla.
Ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa on hyvin harvoin yhtä absoluuttista totuutta; sama tilanne ja samat sanat herättävät meissä jokaisessa eri reaktiot, tunnelmat ja tuoksut. Näemme asiat aina ensin omalta kantiltamme, omien kokemustemme ja muistojemme valossa. Me sijoitamme toisiimme suuria odotuksia ja toiveita, mutta niin usein kuitenkin itse tahattomasti ja tahtomattamme sohimme toistemme heikkoja kohtia ja epävarmoja puolia.
Tähän kaikkeen liittyy myös vastuu ja vaiva omien tunteiden kantamisesta, sietämisestä sekä siitä ettemme kaada omia pettymyksiämme ja pahaa mieltämme toistemme kannettavaksi. Olemme kaikki samassa veneessä; toistemme viestinnän ja sanattomien tunnelmien tulkkeina ja täysin näiden tulkintojen varassa. Suunnistamme ihmissuhdeverkostossa parhaamme mukaan; pyrkien hyvään sekä sopuisaan yhteiseloon. Me emme aina osaa, emme ymmärrä, emme taida, mutta tahdomme ja toivomme toisillemme hyvää. Tämä on lohdullista ja sitä tulisi tehokkaammin hyödyntää; meidän tulisi ainakin hetkellisesti pyrkiä hiljentää oma loukattu mielemme, luottaa toisiimme, toisten hyvään tahtoon ja lähteä tulkitsemaan tilanteita tämän hyvän kautta. Meidän tulisi myös rohkeasti laittaa itsemme likoon ja tuhlaillen huudella kaikkea hyvää – ”Anna anteeksi, kiitos, olet minulle niin kovin tärkeä.”
