”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan…”

/in , , /by

Mies sanoo virnistäen vaimolleen: ”Ei tästä tule mitään, jos et opi lukemaan ajatuksiani.” Tähän vitsiin sisältyy osa totuuttakin, me nimittäin pohjimmiltamme aina kaipaamme ja joskus jopa vaadimme itsellemme täydellistä ymmärrystä. Me toivomme läheisiltämme juuri ne oikeat lohduttavat sanat ja itsellemme parhaiten sopivan suhtautumisen, mutta totuus on ettemme niitä aina saa, mutta ei saa kyllä se toinenkaan. Me emme vain aina osaa, me emme näe, emmekä varsinkaan ymmärrä toistemme sielunmaisemia – me emme pysty lukemaan toistemme syvimpiä ajatuksia, toiveita tai tarpeita. Zacharias Topeliuksen sanat johdattavat meidät tässä suuren viisauden äärelle: ”Etsi toisessa samoja lieventäviä seikkoja kuin löydät itsestäsi.”

Me voimme soimata ja syyttää itseämme teoistamme, sanoistamme tai sanomatta jättämisistämme, mutta usein onneksi tunnistamme ja ymmärrämme omat vaikuttimemme; menneet elämänkokemukset ja haavat, jotka heijastelevat toimintamme taustalla. Me ymmärrämme elämässämme vaikuttavat voimat; omat pelkomme, surumme ja pettymyksemme –vaillejäämisemme. Salaisuus sopuisaan yhteiselämään voisi todellakin olla siinä, että ymmärrämme ja tiedostamme, etsimme tämän kaiken myös toistemme kohdalla.

Ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa on hyvin harvoin yhtä absoluuttista totuutta; sama tilanne ja samat sanat herättävät meissä jokaisessa eri reaktiot, tunnelmat ja tuoksut. Näemme asiat aina ensin omalta kantiltamme, omien kokemustemme ja muistojemme valossa. Me sijoitamme toisiimme suuria odotuksia ja toiveita, mutta niin usein kuitenkin itse tahattomasti ja tahtomattamme sohimme toistemme heikkoja kohtia ja epävarmoja puolia.

Tähän kaikkeen liittyy myös vastuu ja vaiva omien tunteiden kantamisesta, sietämisestä sekä siitä ettemme kaada omia pettymyksiämme ja pahaa mieltämme toistemme kannettavaksi. Olemme kaikki samassa veneessä; toistemme viestinnän ja sanattomien tunnelmien tulkkeina ja täysin näiden tulkintojen varassa. Suunnistamme ihmissuhdeverkostossa parhaamme mukaan; pyrkien hyvään sekä sopuisaan yhteiseloon. Me emme aina osaa, emme ymmärrä, emme taida, mutta tahdomme ja toivomme toisillemme hyvää. Tämä on lohdullista ja sitä tulisi tehokkaammin hyödyntää; meidän tulisi ainakin hetkellisesti pyrkiä hiljentää oma loukattu mielemme, luottaa toisiimme, toisten hyvään tahtoon ja lähteä tulkitsemaan tilanteita tämän hyvän kautta. Meidän tulisi myös rohkeasti laittaa itsemme likoon ja tuhlaillen huudella kaikkea hyvää  – ”Anna anteeksi, kiitos, olet minulle niin kovin tärkeä.”

”Olisiko kaikki järjestynyt yhtä hyvin myös hermoilematta?” J. Valtonen

/in , , , /by

Muutama viikko sitten lääketieteen tohtori, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti, ”Onnellisuustohtori” Antti Mattila pohti Helsingin Sanomien haastattelussa, miten ihmiset voisivat saada itselleen onnellisemman elämän ja tehdä onnellisuuttaan tukevia elämänmuutoksia.

Erityisesti jäin Mattilan viisaissa sanoissa miettimään stoalaisen filosofi Epiktetoksen ajatuksia. Mattila puhui Epiktetoksen kuuluisasta periaatteesta, jonka mukaan ihmisiä ei niinkään järkytä asiat vaan heidän uskomuksensa niistä. ”Asiat sinänsä eivät vaivaa meitä, vaan se miten ne näemme.”

Asioiden turha murehtiminen, hermoilu tulevasta, menneistä ja tästä hetkestä, omien tulkintojen liukas ja pettävä polku… Ihmiset tekevät tulkintoja omista lähtökohdistaan käsin, omien ”totuuksiensa” pohjalta. Ihmiset ajautuvat helposti tulkitsemaan asioita virheellisesti itseään vastaan. Näemme kyllä omat heikkoutemme, epäonnistumisemme ja kyvyttömyytemme, mutta mihin unohdamme kaikki ne itsensä voittamisen, onnistumisen ja ilon hetket, joita olemme saaneet elämämme varrella kokea?

Ihmisen mieli uskoo sen, mitä sille kerrotaan. Omaa mieltään kannattaakin siis ruokkia ja vahvistaa totuudella, luottamuksella sekä rakkaudella. Mattila puhuu Epiktetokselta peräisin olevasta näkökulman vaihtamisen taidosta. Opettelemalla tulkitsemaan ja katsomaan epämiellyttäviä ja ikäviä tilanteita päinvastaisesta näkökulmasta käsin huomaamme pian, kuinka ahdistavatkin asiat palaavat oikeille urilleen, oikeisiin mittasuhteisiin ja asioiden aiheuttama huoli ja tuska päästää puristavan otteensa irti.

Mattila toteaa tutkimuksissaan näkökulman vaihtamisen taidon olevan keskeinen osa elämisen taitoa sekä onnellisuuden salaisuutta. Tärkeää on siis se, että omaamme kyvyn tulkita elämässämme vastaantulevia asioista positiivisessa valossa sekä muistamme nähdä elämän merkityksellisyyden ja mielekkyyden. Näkökulman vaihtamisen taito voi parhaimmillaan antaa ihmiselle itsenäisyyden ja kyvykkyyden tunteen. Toimiessaan itsensä hyväksi ihmisestä tulee vahvasti oman elämänsä aktiivinen subjekti – tekijä ja taitaja. Ihmisellä on aina mahdollisuus, kykyä ja taitoa auttaa itseään, tukea ja ohjata itseään oikealle ja itselleen sopivalle tielle.

”Tätä hän oli miettinyt monta kertaa: Olisiko saman elämän, koko oman elämänsä, voinut elää yhtä hyvin rauhallisin mielin? Olisiko kaikki järjestynyt yhtä hyvin hermoilematta?” (Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät, s.188)

 

Lue lisää aiheesta: Antti S. Mattila: Näkökulmat ja onnellisuus, Antti S. Mattila: Näkökulman vaihtamisen taito, Janna Satri: Sisäinen lepatus, Martin E. P. Seligman: Aito onnellisuus.